Salaiset sukat ovat näemmä perillä, joten muutama sananen niistä. Huomasin, että olin itse unohtanut kokonaan kuvata valmiit sukat, lukuunottamatta tuota hieman alempaa löytyvää lähikuvaa mallineuleesta... Noh, onneksi KaraMellillä on blogissaan kuva!
Mallina oli siis Cookie A:n Twisted Flower Sock. Saajan toiveena oli luonnonkuitu/villa, joten aloitin sukat ensin Floricasta. Langan rakenne ei kuitenkaan soveltunut pitsiin, pinnasta tuli suttuinen ja muutenkin langalla oli taipumuksena halkeilla helposti silmukoita kierrettäessä. Jouduin purkamaan ensimmäisen sukan saatuani varren valmiiksi. Uudeksi langaksi otin kauniin vedenvihreän Sisun, jossa on hieman tekokuitua lisäämässä kestävyyttä - lisäksi lanka on tiukempaa kierteeltään, joten pitsikuvio näkyi paremmin. Olin harmissani sukkien myöhästymisestä, sillä pääsin em. sairasteluni takia aloittamaan ne myöhässä. Tein siis kovalla kiireellä, ja pääsin taas purkamaan... Tässä on kirjaimellisesti opittu asioita kantapään kautta!
Ohjeesta poikkesin sen verran, että tein tiimalasikantapään ja sädekavennetun kärjen. Lankaa kului vähän alle 100g. Molemmissa kerissä oli ärsyttävästi solmu melkein täsmälleen samassa kohti - kumpikin sukka syntyi omasta kerästään, ja solmukohdalla oli eroa noin kaksi kerrosta! KaraMelli, toivottavasti solmut pysyvät poissa tieltä, koitin neuloa ne sukan 'sisäpuolelle'. Varastossani on vielä noin 550g tuota samaista Sisua, mahtaako joka kerässä olla samassa kohti solmu? Odotan jännityksellä.
Cookie A:n ohje viehätti teekkaria matemaattisella tarkkuudellaan. Ohje oli helppolukuinen ja sukat syntyivät (muutamia vastoinkäymisiä lukuunottamatta) kuin itsestään. Malli oli riittävän mielenkiintoinen, joka kerros sisälsi kavennuksia, langankiertoja tai kiertoja, joten kyllästymään ei päässyt. Mikään television ääressä neulottava malli tämä ei kyllä ole. Sukkien tekemisen aikana ihastuin Magic Loop -tekniikkaan, josta löytyy artikkeli mm. Ullasta. Teen kaikki sukkani tästä lähtien näin - nämä syntyivät 2,5mm 80cm Addeilla. Vain yksi puikko, ei ärsyttäviä saumakohtia sukkapuikkojen välissä, ja helppo sujauttaa käsilaukkuun mukaan :)
Seuraavaksi Sockapalooza. Minnehän päin maailmaa sukat ovat lähdössä?
Ps. Lankakauppa palaa Tallinnassa. Ääh.
27.4.2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

1 kommenttia:
Damn, just kun suunniteltiin retkeä tuohon kauppaan...
Lähetä kommentti
Kommentoi ihmeessä, olen varmasti kiinnostunut ajatuksistasi.