Läksin lähteille

Maanantaina käytössämme oli poikkeuksellisesti auto, joten suhasimme Satakuntaan pienimuotoiselle hautausmaa- & lähdekierrokselle. Vastaan tuli 4 kpl panssarivaunuja (no okei, autojen hinaamina) sekä runsaasti muita sotilasajoneuvoja. Reitti Jämijärveltä Kuninkaanlähteelle kulkee Hämeenkankaan harjoitusalueen läpi.

Vettä tuli kuin Esterin sieltä itsestään, mutta hyvällä tilannepukeutumisella asia ei ehtinyt harmittaa juuri lainkaan. Gudrun Sjödénin pinnoitettua puuvillaa oleva sadetakki on paras ynnä kätevin kesävaate ikinä.



Erittäin harvinaista kuvamateriaalia: sillä on lenkkarit jalassa! (Oikeasti goretex-pinnoitetut hiking-kengät whatever.) Paikka on Kuninkaanlähde.



Kunhan jaksaa ohittaa kauhujen karavaanarialueen, vierestä löytyy kaunis lähdemaisema. Tuo karavaanimeininki on muuten yksi niitä asioita, joiden kohdalla meikäläisen aivo nyrjähtää ja suu jähmettyy äänettömään huutoon "miksi?". Onneksi kaikkea ei ole pakko ymmärtää.



Trooppis-Avalonmaista tunnelmaa ja raikkaan makuista vettä.



Poikkesimme Kankaanpään hautausmaalla moikkaamassa allekirjoittaneen mummovainaata ja jatkoimme Vihteljärven kylän kautta Uhrilähteelle Jämijärvelle. Kylästä ei ole kuvia, koska satoi entistäkin ankarammin, ja minulla oli liian kiire kiukutella erään vuokramökkibisneksen tiimoilta.



Uhrilähteen vedellä on huhujen mukaan parantavia vaikutuksia. Niin tai näin, hyvänmakuista se kuitenkin on. Parempaa kuin Kuninkaanlähteessä. Paikallisesta Siwasta piti hankkia mukaan oikein juoma-astia.



Uhrilähteen vieressä on sisarlätäkkö Kylmänmyllynlähde, reippaasti ensiksi mainittua isompi. Molempien lähteiden pohjassa on juoksuhiekkaa, jonka läpi vesi pulpahtelee pintaan. Näyttää kuin lähde olisi elävä olento, joka yrittää kertoa jotakin. Viisaita sanoja sieltä varmasti kuuluisi, jos osaisi virittää itsensä oikealle taajuudelle.



Näitä Jämijärven lähteitä etsiville todettakoon vinkkinä, että opasteet eivät ole kummoiset. Sekä Tampereen että Kankaanpään suunnalta ajettaessa todetaan, että yleinen tie päättyy. Kyltistä kun jatkaa rohkeasti eteenpäin, pitää seuraavaksi bongata tienviitta "Uhrilähteentie". Kyseinen kärrypolku on tien oikealla puolella Tampereen suunnalta ajellessa ja vastaavasti Kankaanpään suunnalta vasemmalla. Tätä kun köröttelee hetken, löytyy pusikosta nähtävyysviitta. Lähteen ympäristössä on hyväpohjaiset leveät polut ja rappusia sekä katetut puulavat vesistön ihailua varten. Uhrilähteelle taitaa päästä peräti pyörätuolilla, koska paikalla on ramppi. Esteetöntä siis, kunhan vain ensin bongaa sen viitan.

Kuvamateriaali Ilkka Laukkasen käsialaa. Itsehän vain nillitin ja hekotin.

Jotkut vain kuvaavat paremmin

Kuten myös Stazzy ja Maikki kirjoittivat, Marian ottamissa kuvissa ihmiset näyttävät mystisesti paremmilta. Siinä on selkeästi ultraäänitarkennuksen lisäksi joku nättiyssuodatin :)

Kuvat siis Maria Morri, tällä lisenssillä.












Poikkeuksellista kyllä, päällä ei ollut mitään muuta mustaa kuin nuo pitsisukat.

*Kukkaisat kaula- ja rannekorut Gina Tricot, leppiksen mallinen kaulakoru Sisäisen villapaidan Vilman tekosia. Vilmalla on muuten myös kauppa, vinkvink. Kukkasormus Seccon kierrätystuote.
*Toppi H&M, neuletakki Esprit, hame Seppälä, sukat KappAhl, kengät El Naturalista ja kassi Marimekko.
*Kamera on miehen ja suosikkiolut on Karhu.
*Tuon tukan piti olla ruskea, mutta meikäläisen punapigmentillä, punertavaan mentiin taas. Edward prefers brunettes, Volvoa pihaan odotellessa. Eiku.

Pitäisi varmaan itsekin opetella käyttämään tuota perheen järkkäriä muutenkin kuin automaatilla.

Stazzy was here

Nyt kun on saatu käheä-ääninen, kenties kuulonsa menettänyt mies takaisin Manowarin keikalta ja käyty katsastamassa Metallica Helsingissä ynnä harjoittamassa lähiseutumatkailua Satakunnassa, olisi ehkä aika kerrata edellisviikon tapahtumia.

Nykyranskalainen ulkosavolainen Stazzy käväisi Hervannassa viime perjantaina. Kokoonnuimme Nooran luo juoruamaan Marian ja Maikin kera. Ilma oli lämmin, joten vietimme aikaa lähinnä pihamaalla.

Ulkomaanihme Stazzy.



Peilikuvaistujat Noora ja Maikki, molemmilla käsissään bloggaajan perusvaruste eli kamera.



Kato otin kuvan! Maikki ja Maria.



Mitähän tuossa ruudussa oli? Maria ja Noora.



Mullakin on kamera! Stazzy, taustalla salakuvaamassa Noora.



Stazzy tarjoili meille maistiaiset mielenkiintoista mansikkahillon ja vodkan sekoitusta. Juoma houkutteli myös ötököitä. Proteiinia, proteiinia...



Paikalla kävi myös ambulanssi. Kuvan auto liittyy tapaukseen, mutta bloggaajaseurueemme ei. Joku vanhempi herrasmies pysähtyi kyllä vitsailemaan aiheesta seurueellemme.



Kätevänoloinen retale (American Apparel, muistaakseni?). Tästä voisi kehitellä jonkinlaisen neuleidean, ohuehkosta langasta. HC-neuloja tekisi sen tietysti merinosilkistä. Never say never. Ylihelppo ja iankaikkinen luentoneule? Kädentaidoista puheenollen, tämäkin porukka on taitavaa: Maria aloittelee pitkästä aikaa neuletta ja Noora teki todella hienon ja istuvan mekon!



Kuvatessa on hyvä ottaa tuntumaa myös maastoon.



Illan viilettyä siirryimme sisätiloihin ja Noora kokkaili makoisia Pina Colada -drinksuja. (Hei nyt leimauduttiin alkoholisteiksi koko porukka!) Juomien kera maistui tietysti Pasila.



Lisää kertovat:
Stazzy
Maikki
Maria

Hauskaa oli, kiitän jälleen kerran seurasta :)

Anna on sen arvoinen

Kappas, joku löysi opiskelukooman keskeltä sittenkin takaisin blogiinsa. Mietin, että tulevaisuutta silmällä pitäen blogi on hyvä mittari ajankäytölle: jos ei ehdi vilkaistakaan tänne päin, hommia on varmasti liikaa. Olkoon tämä siis oma henkilökohtainen kanarialintuni.

Mutta asiaan. Meri Valkama kirjoittaa tuoreessa Journalisti-lehdessä naistenlehtien ja kosmetiikkateollisuuden alati jatkuvasta, öh, vispilänkaupasta. (Juttu: Samasta tuubista). Heijastuspinnan Maria kerkesikin aloitella keskustelua asiasta jo eilen.

Yritysviestinnän opiskelijalle tämä yhteistyö oli tuttua huttua, koska kursseilla on käyty läpi keinoja vaikuttaa lehdistöön oman tuotteen mainostusmielessä. Anna-lehdessä, joka oli eräs Valkaman esimerkeistä, homman läpinäkyvyys on alkanut harmittaa minua. Ensin lanseerattiin L'Oréalin advertoriaali, johon saatiin sentään merkintä "ilmoitus" pienen porun jälkeen. Tämän jälkeen L'Oréal on luikerrellut myös leipätekstin sekaan. Esimerkiksi numeron 22 (28.5) Unelmapäivä Cannesissa -jutussa "meikkaajaksi päätyy L'oréal Finlandin PR-päällikkö Nora Soini". Hupsista. Meikkiasioista jutellaan artikkelissa melko paljon, vaikka lähtökohta on tarkkailuluokan opettajan matka Cannesin filmifestivaaleille. Opettajatar pääsee seuraamaan näyttelijä Elizabeth Banksin haastattelua, jonka Anna saa tehdä yksinoikeudella. Sitten mainitaan, että Banks on, kas kummaa, L'Oréalin uusi meikkikasvo. Seuraavassa käänteessä korostellaan taas opettajan sinisiä silmiä sopivilla luomiväreillä ja levitellään aurinkopuuteria (joskaan tässä ei ole mainintaa tuotemerkistä).

Määräaikaisen tilaukseni päätyttyä ajattelin vaihtaa akkain lehdet Natureen.

Ps. L'Oréalin tuotteista sen verran, että merkin luomivärit ovat ässiä. Tunnustan, että niitä tulee jatkossakin löytymään meikkipussistani, vaikka pääosin pitäydynkin luonnonkosmetiikassa. Lisäksi pulju muistaa (yhdessä UNESCON kanssa) vuosittain naisia tieteen parissa For Woman in Science -palkinnoilla. Näitä apurahoja osuu välillä myös Suomeen. Mutta hittolainen kun on muuten välillä ärsyttävä firma.

Mysteerikasvi

Kokeillaanpas parviälyä. Mikä on tämä pirullinen, juuresmainen kasvi, joka on sitkeä kasvamaan, erittää inhaa valkoista limaa ja yrittää parhaansa mukaan valloittaa kukkapenkkini? Kasvin koon demoamiseksi vieressä on avainnippu. Olen teurastanut näitä useampana viikonloppuna, mutta sitkeästi ne palaavat.

Hähää. Olen parhaillaan matkalla Tallinnaan ystävättären kera. Huomenna takaisin :)

Edit: plääh mikä ilma. Tietysti. Noh sadetakki päälle ja sateenkestävät kengät messiin. Rakentelin mukaan tulevat asut helpoista kerroksista, kun ei osaa sanoa miten kylmäksi tuo sade olon tekee. Täksi päiväksi on kyllä luvattu +24c, vedentulosta huolimatta. Onneksi hotellissa on poreallas/höyrysaunaosasto yläkerrassa, niin voi lohduttautua siellä jos kovin kuraiseksi menee. Ja Olde Hansasta on (taas) pöytä varattu!

Pup pup pup pup

Minulla oli nuorempana kani, arvoisa herra Johannes, alias Johnny Cash. Riemastuttava otus, kaikessa itsepäisyydessään. Sisäsiisteys ei ikinä pienoisjäniin päähän uponnut, ja kirjojen kulmia tuli nakerreltua sen minkä sähköjohtojen syömiseltä ennätti. Hankala ihminen tuntee sympatiaa hankalia eläimiä kohtaan (siksi minulla on nykyään kissoja). Johannes jätti kanin kokoisen aukon sydämeeni ja pysyvän pupunkaipuun, kun aika hänestä seitsenvuotiaana jätti.

Nykyolosuhteissa (= neljä kissaa ja 55 neliötä kaksiota) en voi kania hankkia. Mutta mullapas onkin pihapupu!



Herra/Rouva Rusakko istuu pihassa aamuin illoin, mutustaen ruohoa ikkunamme alla. Aamuisin se usein makailee etupihan pusikossa tai mattotelineen luona. Voikukat uppoavat suuhun aivan kuten Johanneksellakin: varsi kääntäen ja kukka, paras, viimeisenä. Iltasella pupu makoilee nurmikolla, välillä rennommin koivet pitkinä röhnöttäen, välillä epäluuloisesti kyyristellen. Meidän ääniämme se ei enää juuri säpsy. Niin sympaattinen kuin tämä ristihuuli onkin, suunnittelemani kasvimaan kohtalo hieman mietityttää. Koko lähitienoo nimittäin pursuaa pupuja.



Tämän rusakon myötä tahdon myös muistuttaa ajankohtaisesta ja tärkeästä asiasta: yksinäiseltä vaikuttaviin rusakon poikasiin ei kannata koskea. Emo kyllä käy imettämässä poikasta, mutta ei vietä sen kanssa muuten aikaa. Hajuttomuus on poikasen suojakeino, ja ihmisen haju voi saada emon hylkäämään pienokaisensa. Lisätietoa löytyy tästä SEYn artikkelista.

Allekirjoittanut tietää kanin, rusakon ja jäniksen eron, mutta sanoo heitä kaikkia silti yhteisesti pupuiksi. Pup pup pup pup.

Mineraalit lärvätsaloon eli Lily Lolo

Tilasin ystävättären kanssa mineraalimeikkejä Lily Lolosta. Meitä molempia kiinnostaa se luonnollisempi kosmetiikka. Näissä tuotteissa oli miellyttävän vähän ainesosia, ja se vähäkin laadukasta tavaraa (ainakin kirjan Totuus kosmetiikasta mukaan). Tilasimme ensin neljä näytettä pohjan sävyn valintaa varten, kokonaiskustannus tästä huvista oli noin kuusi euroa postituskuluineen. Näytteet olivat kooltaan sen verran reiluja, että niillä pääsi testailemaan ihan kunnolla useamman viikon ajan. Mineraalipuuterithan ovat varsin riittoisaa tavaraa. Toimitus oli todella nopea, tilasin setin torstaina ja se oli perillä Suomessa tiistaina.

Oman sävyn löydyttyä tilasin pohjan (sävy Blondie) ja kabukin. Edullisten hintojen innostamana tilasin myös poskipunan (Candy Girl) ja kaksi luomiväriä (Pixie Sparkle ja Sandy Shore). Ystävätär tilasi kaksi erisävyistä pohjaa, koska täsmälleen omalle iholle istuvaa ei löytynyt. Hän veikkasi myös, että helposti ruskettuvana on kätevää pystyä säätämään sävyä kesän aikana.



Kokeilin tänään meikkejä ensimmäisen kerran. Kuvasta ei kovin paljoa selvää saa, mutta ehkä jonkinlaisen yleiskäsityksen sävyjen istuvuudesta. Tykkäsin todella paljon tuosta hieman kylmänsävyisestä poskipunasta ja etenkin sinertävistä luomiväreistä. Jälkimmäisten pysyvyys oli huippuluokkaa, koska päivän kaupungilla juoksentelun, siivouksen ja hikoilun jäljiltä ei ilmennyt minkäänlaista kasaantumista tai varisemista. Myös värisävy piti hyvin.

Esteetikko antaa ylimääräisen bonuspisteen tuotteelle myös pakkausten ulkonäöstä.